Iktyönomi, laitospäällikkö
Muutin Sulkavalle työn saattelemana vuonna 2002, ja siitä lähtien olenkin vastannut Sulkavan Taimen Oy:n kalanviljelylaitoksen toiminnasta Kaartilankoskella.
Hyvin pian tämä alkoi reissuvuosien ja useiden paikkakuntien jälkeen myös tuntua oikealle kodille, nyt jo suhteettoman nopeasti kuluneiden 23 vuoden ajan. Vapaa-ajalla musiikki, kirjat, moottoripyöräily ja reissailu ovat lähellä sydäntä.
Tahtoisin päästä vaikuttamaan kotikuntaani koskettaviin päätöksiin, ja siten kantamaan oman korteni kekoon kuntaa eteenpäin vietäessä. Työpaikkojen ja palveluiden säilyminen ja kehittäminen on elinvoimaisen kunnan elinehto. Mielenkiinto oman alueen kehittämiseen ja sen mahdollisuuksiin heräsi viimeistään Sulkavan Yrittäjien toimintaan ja sitä kautta seutukunnan Leaderin työskentelyyn mukaan lähtemisen kautta.
Maailma muuttuu aika vauhdilla niin hyvässä kuin pahassakin. Asioissa ei pidä vain yrittää seurata muita koska silloin tippuu auttamatta junasta, vaan täytyy itse määritellä tulevaisuutensa ja pyrkiä aktiivisesti vaikuttamaan siihen. Pienillä resursseilla mentäessä, on syytä kohdentaa ne oikeisiin asioihin.
Kuntavaalit on yksittäisen ihmisen elämään vaikuttavat tärkeimmät vaalit, joten käykää ihmiset äänestämässä itsellenne sopivaa ehdokasta. Kuntavaalit on ennen kaikkea henkilövaalit, eikä niissä ole pakko kangistua vanhoihin kaavoihin. Asiat pitäisi aina pystyä käsittelemään puhtaasti asioina, yhdessä meidän omaksi parhaaksemme.

17

