Sulkavan tulevaisuus rakennetaan rohkeudella, yhteistyöllä ja tekemisellä – ei pelolla eikä vastakkainasettelulla. Pienen kunnan ei tarvitse tyytyä siihen, että pidetään kiinni vain vanhasta. Meillä on mahdollisuus katsoa eteenpäin ja tehdä päätöksiä, jotka parantavat arkea ja avaavat uusia mahdollisuuksia.
Liian usein suhtaudumme varauksella kaikkeen, mikä ei ole tuttua. Uudet ideat, toimintatavat tai palvelut torjutaan, koska ne tuntuvat vierailta. Jotta kuntamme säilyy elinvoimaisena, tarvitsisimme tulevaisuudenuskoa ja uskallusta ajatella isosti.
Sulkavalla ei ole varaa jäädä paikoilleen. Meidän pitää kysyä itseltämme, mitä voimme tehdä paremmin, miten voimme vahvistaa kunnan elinvoimaa ja millä tavoin voimme vastata tulevaisuuden haasteisiin. Vastaus ei löydy menneisyydestä, vaan rohkeasta katseesta eteenpäin.
Politiikassa on liian helppoa jumittua hokemaan, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Vastakkainasettelu vie energiaa sieltä, missä sitä eniten tarvittaisiin – yhteisten ratkaisujen etsimisestä. Sulkava ansaitsee päättäjiä ja kuntalaisia, jotka eivät jää poteroihin, vaan uskaltavat keskustella, kuunnella ja tehdä päätöksiä, vaikka kaikki eivät olisi aina samaa mieltä. Itse koen antoisaksi keskustella eri mieltä olevien ihmisten kanssa. Se haastaa omaa ajattelua ja laajentaa ymmärrystä. Toki molemminpuolinen arvostus on edellytys näille keskusteluille.
Rohkeus ei tarkoita uhkarohkeutta, vaan kykyä nähdä mahdollisuuksia sielläkin, missä niitä ei heti huomata. Kuntana tarvitsemme enemmän yrittäjämäistä asennetta – sitä, että etsitään ratkaisuja silloin, kun olosuhteet muuttuvat, eikä luovuteta ensimmäisen esteen kohdalla. Yrittäjä tietää, että joskus pitää panostaa vähän enemmän saadakseen jotain hyvää aikaan. Tämä on ajattelutapa, jota itse haluan tuoda päätöksentekoon.
Taina Huiskonen
Kuntavaaliehdokas, kok.