Poikkeuksellisen pitkä kuntavaalikevät alkaa olla päätöksessään. Olemme häkeltyneitä siitä, kuinka mahtavan vastaanoton me ehdokkaat ja koko meidän tiimi on saanut sulkavalaisten keskuudessa. Olemme keskustelleet paljon eri ikäisten ihmisten arkielämää koskettavista asioista, omaishoitajien ja hoidettavien asemasta, nuorten asioista, terveyspalveluista ja maakuntauudistuksesta. Vapaa-aikaan, elinvoimaan ja kuntabrändiin liittyviin asioihin on tullut paljon uusia ideoita ja olemme saaneet tuotua myös omia ajatuksia esille. Reitistöt koko kunnassa, vastuullinen luontomatkailu, Saimaan mahdollisuudet ja nykyisten palvelujen kehittäminen molemmissa taajamissa on tärkeää.
Me olemme nyt tehneet sen mitä tässä vaiheessa olemme voineet tehdä ja loppu on äänestäjistä kiinni.
Kävi niin tai näin, kampanja-aika on ollut todella antoisa ja lupaamme tehdä parhaamme jatkossa!
Mirja, Taina, Karoliina, Mikko, Ari, Tomi, Toni ja Pirjo
+ vaalitiimi