Valtuustoaloite, jolla parannetaan demokratian toteutumista

Ennakkoäänestyspaikka tulisi järjestää niin, että siitä ei ole näkymää torille. Tori on luontevin paikka järjestää erilaisia poliittisia tilaisuuksia.

Ennakkoäänestyspäiviä on nykyään paljon ja ennakkoäänestyspaikkana Sulkavan kirkonkylällä on virastotalo. Oikeastaan ainoa paikka, jossa voi järjestää poliittisia tapahtumia on tori. Jos äänestäjä liikkuu ennakkoäänestyspaikalla torin puolen ikkuna eteen, hänellä on mahdollisuus nähdä torille. Äänestyspaikalta ei saa olla näköyhteyttä esimerkiksi vaalijulisteisiin. Haluamme, että vaalitilaisuuksia voi järjestää siellä missä ihmiset liikkuvat.

VALTUUSTOALOITE Kirkonkylän ennakkoäänestyspaikan järjestäminen niin, että vaalitilaisuuksia voidaan järjestää torin seudulla

Vaalilain mukaan ”ennakkoäänestyspaikalla tai vaalipäivän äänestyspaikalla taikka niiden välittömässä läheisyydessä ei saa äänestysaikana pitää puheita, julkipanna tai jakaa painettuja tai kirjoitettuja kehotuksia eikä muutoinkaan vaikuttaa tai yrittää vaikuttaa äänestäjien vaalivapauteen”.

Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että vaalimainoksia ei tule asettaa ennakkoäänestyspaikkojen tai äänestyspaikkojen läheisyyteen niin, että voidaan katsoa niiden vaikuttavan äänestäjän valintaan äänestystilanteessa.  Vaalimainosten ei siten esimerkiksi tule näkyä vaalihuoneistoon tai sen sisäänkäynnille.

Sulkavallakin vaalimainokset sijoitetaan niin, etteivät ne näy äänestyspaikalle. Varsinaisena äänestyspäivänä äänestys tapahtuu virastotalon 3. kerroksessa, josta on ollut ainakin aikaisemmin suora näkymä torin suuntaan. Varsinaisena vaalipäivänä on jo vaalirauha, jolloin torilla ei tilaisuuksia tule salliakaan.

Ennakkoäänestyspaikka taas on virastotalon 2. kerroksessa. Sisäänkäynti on tapahtunut takapihan puolelta, josta suoraa näköyhteyttä tai välitöntä läheisyyttä torin suuntaan ei ole. Ehdotamme, että ennakkoäänestykseen käytettävän aulan tilaa rajattaisiin niin, että äänestäjillä ei ole pääsyä tilaan, josta näkyy torin suuntaan. Ennakkoäänestyspäiviä on paljon ja epäselvyys ”välittömän läheisyyden” tai näköyhteyden tulkinnasta on ollut tähän saakka vaikeaa (esim. kauppojen edustat). Mikäli virastotalolta ei saada estettyä näköyhteyttä torin suuntaan, esteetön ennakkoäänestyspaikka voisi sijaita esimerkiksi kirjastolla.

Demokratian toteutumisen kannalta on tärkeää, että kuntalaiset voivat tutustua ehdokkaisiin siellä missä luontaisesti liikkuvat. Kirkonkylän alue on pieni ja rajautuu vesistöön. Tilaisuuksien järjestämiseen ei vaihtoehtoisia paikkoja oikein ole tarjolla.

Sulkavalla 17.6.2024

Kokoomuksen valtuustoryhmä