Partiolaisena olen toiminut Enonkoskella, jossa meillä oli vartioryhmä nimeltä Barbababat. Muistan kun avasimme pankkitilin tälle ryhmälle, ja sain tavata monta kertaa miten nimi kirjoitetaan.

Muutettuani Savonlinnaan partioharrastus jatkui meripartiolippukunta Savon Saukoissa, jossa toimin vetäjänä Haukat -sudenpentulaumassa.

 

Olen Törrösten sukuseuran sihteeri (o.s. Törrönen) ja meillä oli sukukokous Pieksämäellä vuonna 2015.
Sukukokouspäivä aloitettiin Pieksämäen juna asemalta , olihan seuramme jäsen Eino Törrönen Höyryveturiyhdistyksen kunniapuheenjohtaja. Minä taas sain kunnian ajaa yhteen suuntaan hienoa höyryveturia jonka perässä oli kaksi matkustajavaunua kyydissään satakunta sukuseuralaista. Lähtö Pieksämäen asemalta oli varsin rauhallinen, renkaat eivät sutineet ja vaihteetkin pysyivät silmässä 😉
Kävimme kääntymässä pitkän ratapihan päässä ja luovutin ohjaimet suosiolla viralliselle junan kuljettajalle jotta sain itsekin nauttia matkasta. Veturin ohjaamossa oli sangen kuuma kesähelteellä, polttoaineena kun mätettiin selän taakse uuniin ehtaa metristä koivuhalkoa ihan urakalla.
Hieno kokemus josta edelleen muistona diplomi.

Aitoja valokuvia en enää löytänyt mistään mutta skannasin suku julkaisusta pari sivua jos tarvitsee lisäystä tarinaan. Saatko niistä poimittua jotain.
Tittelinä Kauppias koska olin silloin Teboil-kauppiaana Kallislahdessa.

Terkuin Kati

Olin 13-14-v, kun halusin pitkävartiset, valkeat nahkasaappaat, kai ne oli muotia. Koti oli vaatimaton, 8 lasta, puutetta oli vähän kaikesta (huolenpitoa ja rakkautta kyllä oli). Isä osti mustat, järkevät ja rumat kengät – koska halvat. Muistan vieläkin sen pettymyksen tunteen.  Tästä olen diagnosoinut kenkämaniani johtuvan – kun nyt olen uskaltanut asian tunnustaa!

Kun sitten nuorena tyttönä Hesassa menin kenkäkauppaan iltatöihin, luulin olevani taivaassa. Ja tienestit sulivat sinne!
Ei minulla nyt omaa kenkähuonetta ole, mutta varmaan jokunen turha pari varmaan.
Havahduin pohtimaan asiaa, kun mies kerran huomautti, että tässä talossa täytyy asua useampia naisia, siis kenkämäärästä päätellen! Ikä tekee myös tehtävänsä, enhän EHDi eläessäni kaikkia kaunokaisiani käyttämään! 
 
Tunnustaa KENKÄHULLU!

Opiskellessani Riihimäellä askartelunohjaajaksi, kävin vapaa-ajallani ohjaamassa Riihimäen vankilassa vangeille nahkatöitä. Myöhemmin työelämässä käytin omaisia ja kävin tapaamassa vankeja Sulkavan ja Konnunsuon vankiloissa

17 Ari Möttönen Omaa sukujuuria Hyrsylän mutkan perukoille
14 Hanna-Leena Laamanen  On asunut ukin kämppiksenä Helsingissä
12 Jaana Kankkunen On saanut presidentiltä Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin äitienpäivänä
10 Kati Jordan  On opiskellut pukuompelijaksi
18 Juha Reponen On ajanut kilpa-autolla Alastaron moottoriradalla
9 Taina  Huiskonen Toimi sudenpentulauman vetäjänä
15 Ville Launonen Kävi yläasteen Elina Valtosen
kanssa samalla luokalla
19 Nina Rinkinen Tykkää vapaa-ajalla laulaa karaokea
15 Mikko Lohi Harrasti kehonrakennusta SM-tasolla
13 Heikki Kolehmainen Osaa soittaa soitinta, jossa kaksi ohutta
ruokolehteä värähtelee toisiaan vasten
8 Kati Asikainen On kuljettanut historiallista Vr 1 665 höyryveturia
6 Matias Anttonen On soittanut pienestä pitäen kitaraa
7 Mirja Anunti-Virta On polttanut käsin käärittyä sikaria Kuubassa
20 Pirjo Valkasmaa On kenkähullu (toipuva)
11 Tuula Jurvanen On tehnyt ”keikkaa” vankilassa